Juhlat ja yksityistilaisuudet Mallaskosken Panimoravintolassa! Häät, pikkujoulut, tyky-päivät, synttärit, asiakastilaisuudet, kesäpäivät, polttarit…tule viettämään juhliasi Seinäjoelle Mallaskosken Panimoravintolaan.






Kokous, juhlat ja yksityistilaisuudet Mallaskosken Panimoravintolassa
KESÄLLÄ
Touko-elokuussa teillä on mahdollisuus varata ravintolan alaterassi juhlia ja muita yksityistilaisuuksia varten.
Alaterassilla on asiakaspaikkoja noin 200. Siellä on iso katettu teltta noin 80 ruokailevalle asiakkaalle ja lisäksi kaksi paviljonkia. Paviljonkeihin mahtuu noin 20-30 hlö. Alaterassilla on myös oma esiintymislava.
Täysin yksityiset tilaisuudet koko ravintolassa eli ravintola, yläterassi ja alaterassi ei kesällä ikävä kyllä onnistu eli vapusta noin elokuun puoleen väliin saakka. Esim. koko ravintolan yksityiset häät voi meillä juhlia elokuun puolesta välistä huhtikuun loppuun saakka.
Tilaisuuteen voitte tilata meiltä ruoat ja juomat, mahdollisuuksia on pikku naposteltavasta erilaisiin menuisiin. Menut räätälöimme tarpeiden ja toiveidenne mukaisesti. Koko ravintolassa terasseineen on anniskeluoikeudet eli omia juomia ei voi tuoda.
Alaterassilla on vietetty mm. häitä, yritysten asiakastilaisuuksia, kesäpäiviä, syntymäpäiviä, ylioppilasjuhlia, rippijuhlia, polttareita jne. Paikka muotoutuu moneen erityyliseen tilaisuuteen. Tilan saa halutesssaan koristella itse mieluisaksi.
Tarvittaessa voimme auttaa esiintyjän, bändin, stand upin ym. ohjelman järjestämisessä. Voitte myös varata ohjelmanumeroksi panimokierroksen, jossa esitellään Mallaskosken Panimon historiaa aina 1920-luvulta nykypäivään saakka ja samalla onnistuu panimon tuotteiden maistelun eli tasting.
ELOKUUN PUOLESTA VÄLISTÄ HUHTIKUUN LOPULLE
Meillä voit järjestää ikimuistoiset juhlat kauniissa, tunnelmallisessa ja taatusti erilaisessa ympäristössä. Tule meille juhlimaan häitä, syntymäpäiviä, polttareita, pikkujouluja, sukujuhlia jne. Kaikki onnistuu. Oli sitten kyseessä henkilökunnan virkistäytyminen tai asiakastilaisuus, voit varata meiltä yksityistilaisuuden tarjoiluineen elokuun puolesta välistä huhtikuun loppuun saakka.
Käytössäsi on koko ravintolan tilat, jossa tilaa ihan maksimissaan 65:lle vieraalle. Lisäksi terassin käyttö on mahdollista vuodenajan ja sään mukaan. Elo-syyskuussa saattaa olla oikeinkin kauniita päiviä ja ihania syysiltoja. Terassilla paikkoja on vaikka 400 vieraaseen saakka, joista katettuja noin 100-200 riippuen järjestelyistä.
Ota yhteyttä ja räätälöidään teille sopiva paketti tarjoiluineen. Parhaat ajat viedään käsistä.
ravintola@mallaskoskenpanimoravintola.fi
Ja jos mahdollista niin vastaile parhaasi mukaan alla oleviin kysymyskiin kun tarjouskyselyä laitat tulemaan, koska todennäköisesti kysyn näitä kuitenkin 🙂
- Aika juhlille? Jos ei vielä varmaa niin suuntaa antavasti.
- Henkilömäärä noin ja onko mukana paljon lapsia?
- Tuleeko tilaisuuten useammat tarjoilut eli esim. pääruoka ja myöhemmin iltapa?
- Onko ajatuksena tarjota juomia vieraille? Esim. alkumaljat, ruokajuomat avecit tmv. Laitetaan näistäkin tarjousta jos haluatte.
- Ja itse menu. Onko teillä jotakin toiveita menun suhteen?
- Budjetti? Tätä ei ole pakko kertoa, mutta lähtökohtaisesti helpottaa menun suunnittelua jo heti alkuvaiheessa.
Hääkakut toivoisimme, että tilaisitte muualta. Kyllä meiltäkin leipominen onnistuu, mutta Seinäjoen alueella on todella taitavia ja osaavia kakkujen leipojia, jotka pystyvät toteuttamaan monenmoisia toiveita… joten meidän koristelutaidot kyllä pikkuisen kalpenee niiden rinnalla.

360-kuva alaterassista, joka on varattavissa yksityisesti.
Kysy tarjousta juhlista tai yksityistilaisuudesta:
050 413 1280
Peruutusehdot ja laskutus:
Mikäli varaamanne yksityistilaisuus peruutetaan asiakkaan toimesta alle 30 vrk ennen varattua päivää, perimme 300 € peruutusmaksun, sekä tilaisuuden siihen astisesta järjestämisestä aiheutuneet kulut. Mahdollinen peritty peruutuskulu voidaan hyvittää asiakkaalle sopimuksen mukaan, mikäli tilaisuus järjestetään uudelleen 4 kk. kuluttua alustavasti sovitusta päivästä. Koronan tai muun force majeuren aiheuttamasta toimintakiellosta emme tule perimään asiakkailta peruutuskuluja.
Pääsääntöisesti laskutamme tilaisuuden jälkeen ja laskussa on 8 päivän maksuehto. Isommissa varauksissa (yli 3000€) laskutamme puolet summasta etukäteen. Kaikkiin laskuihin lisätään laskutuskulu 3,50€.